Pupuja 2-vuotiaalle


Kaksivuotiaan tyttösen syntymäpäiväjuhlien teemana oli pupu, joka olikin ehtinyt moneen paikkaan. Pupu istua nökötti täytekakun päällä, hyppäsi pää edeltä kuppikakkuihin ja pipareitakin se koristi.


Täytekakussa on vaaleat kakkupohjat ja täytteinä suklaa- ja mansikkamousset. Mansikkamousse sai voimakkaan säväyksen mustaherukkatuorejuustosta. Kakun kuorrute ja koristeet ovat sokerimassaa.


Mustikkaiset kuppikakut on kuorrutettu vaniljatuorejuustokreemillä ja kuppikakkuihin sukeltaneet puput ovat sokerimassaa.


Piparit on tehty vaaleasta piparkakkutaikinasta ja kuorrutettu pikeerillä.

Suklainen syntymäpäiväkakku

 

Tällä kertaa toiveena oli suklainen kakku ilman kermavaahtoa. Siispä kakkuun tuli suklaakakkupohja, suklaakreemiä ja suklaaganachea.


Täytteeksi toivottiin mustikkamoussea ja sen rinnalle valikoitui valkosuklaamousse. Kakku on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kakku on koristeltu tuoreilla pensasmustikoilla ja mansikoilla. Marjojen päälle on rouhittu valkosuklaaata.



Hui hai!


Synttärisankari on huumorimiehiä, joten kakkutoive oli sen mukainen. Sankari toivoi kakkua, jossa hai haukkaa sukeltajaa ja verikin saa vähän roiskua.


 Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maitojuomalla. Täytteenä on sankarin toiveiden mukaisesti mansikka- ja valkosuklaamoussea. Kakku on kuorrutettu marmoroidulla sokerimassalla.


Koristeet ovat sokerimassaa. Hiekka on fariini- ja ruokokidesokeria. Merilevät on maalattu kakun pintaan pastaväreillä.

Masukakku vauvakutsuille


Ystävykset halusivat hemmotella tulevaa äitiä ennen vauvan syntymää baby showerilla eli vauvakutsuilla. Vauvan sukupuoli on vielä salaisuus, joten masukakun väriksi valikoitui liilan eri sävyt valkoisella höystettynä.

Kakku on gluteeniton ja laktoositon. Kakussa on tumma kääretorttupohja, joka on kostutettu sekamehulla. Täytteinä on hyväksi yhdistelmäksi havaitut vadelma- ja tummasuklaamousset. Koska odottaville äideille ei suositella tuorejuustoja, ei täytteissä niitä käytetty. Kakku on kuorrutettu sokerimassalla, jonka alla on sokerikreemi. Koristeina on ruusuja (ei syötäviä) ja sokerihelmiä.


Emman jätskikakku


Tässä Emman toinen synttärikakku. Menneenä kesänä jäätelö oli Emmalle iso juttu, joten toisen synttärikakun teema oli aika selvä. 

Kakussa on tumma sokerikakkupohja. Täytteenä kakussa on tummasuklaa- ja vadelmamousset. Kakku on kuorrutettu pastavärillä värjätyllä sokerikreemillä, jota on myös jäätelötötterön pinnalla. Itse "jäätelöpallo" on kakkupohjaa, johon on sekoitettu tuorejuustoa.


Emman ampparikakku


Emma onkin onnentyttö, sillä Emma sai kahdet synttärijuhlat eli tietenkin myös kaksi kakkua. Tässä ampparikakku, toisesta kuvat ja tiedot myöhemmin.


Kakkuun toivottiin paljon pörräileviä  ampiaisia ja kakun reunaan ampiaisten kennoa. Kakussa on vaalea kakkupohja. Täytteiksi valikoitui hyväksi yhdistelmäksi todettu sitruunakreemi ja mustikkamousse.


Kakku on kuorrutettu sokerimassalla. Myös koristeet ovat sokerimassaa.

Helan går!



Tämä mainio rapukakku meni arvatenkin rapujuhliin. Päälle toivottiin rapua ja helan går -tekstiä. Kakun alareunassa on rypytettyä sokerimassanauhaa. Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteenä on reilut kerrokset punaherukka- ja valkosuklaamoussea. Punaherukkamoussen sekaan on roiskittu punaherukkahilloketta.


Kakku on kuorrutettu sokerimassalla. Myös koristeet ovat sokerimassaa.

Viinimarjoja kakun täydeltä


Tämä kakku pääsi juhlistamaan vanhojen ystävysten jälleennäkemistä. Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu mustaviinimarjamehulla. Täytteenä on valkosuklaamousse ja punaviinimarjamousse, johon on roiskittu punaviinimarjahilloa sinne tänne. Punaviinimarjahillo on maustettu kardemummalla ja vaniljatangolla. 


Kakku on kuorrutettu suklaakreemillä. Kakun päälle ja reunoille on valutettu suklaaganachea, koristeina viinimarjoja.

Puolialaston vadelmakakku


Tämä kakku on nimeltään puolialaston vadelmakakku, koska siltä puuttuvat "vaatteet". Jotakin uutta on aina toisinaan kiva kokeilla, joten tässä naked cake -tyyliä.


Kakusta tuli omaan silmään vähän turhankin alaston. Kakussa on tumma sokerikakkupohja, joka on kostutettu sekamehulla. Molemmissa täyteväleissä on samat täytteet eli ohuelti vadelmatahnaa ja reilu kerros tummasuklaamoussea. Kakun reunaan on levitetty ohut kerros vatkattua vispikermaa, johon on sekoitettu vaniljakreemijauhetta. Kakku on gluteeniton, laktoositon ja liivatteeton.



Kuuma kakku polttareihin


Sain hauskan toimeksiannon, polttareihin nimittäin tilattiin pikkutuhma kakku. Kyseessä olikin ihan uusi aluevaltaus, joten aiheeseen piti perehtyä hyvin. Ja siinä saikin monet hyvät naurut. Loppujen lopuksi hain mallia Tekila's bakeryltä.


Kakussa on vaalea kakkupohja ja täytteinä vadelma- ja tummasuklaamoussea. Kakkupohjan leivoin suorakaiteen muotoon ja myös täytin sen. Sen jälkeen veitsellä leikaten lähdin hakemaan tavoiteltua muotoa. Aika paljon kakkua jäi yli, mutta sille kyllä löytyi syöjiä. Lopullinen muoto syntyi käsin muovaamalla ja taas hiukan nauratti. Kakku on kuorrutettu sokerimassalla. Valkoinen lätäkkö on sokerikuorrutetta.

Mansikkaleivokset


Näissä mansikkaleivoksissa on tumma kakkupohja, joka on kostutettu vaniljamaidolla. Täytteessä on mm. kotimaisia mansikoita, tomusokeria, liivatetta, vaniljatuorejuustoa ja vispikermaa. Mansikkaleivosten päällä on suklaata ja sokerimassasta tehtyjä kukkasia.

Kreikkalainen voileipäkakku


Tämä voileipäkakku on siitä erikoinen, että se on tehty kokonaan leivänmuruista. Kakussa ei ole yhtään kokonaista leipäpalaa, vaan pelkästään murustettua täysjyvä- ja ruispaahtoleipää. Voileipäkakussa on neljä murukerrosta, jotka on kostutettu maitojuomalla.

Täytevälejä on kolme, joista kahdessa on mm. aurinkokuivattua tomaattia, salaattijuustoa (fetan tyyppinen), ruohosipulia ja valkosipulia. Keskimmäinen täytekerros pitää sisällään kurkku-valkosipulitäytteen. Kakku on kuorrutettu tuorejuuston ja kerman seoksella.

Voileipäkakku on koristeltu salaatilla, luumutomaateilla, salaattijuustolla ja kevätsipulilla.

Valmistujaiskakku


Tällä kakulla juhlittiin raskaan opiskelun päättymistä ja valmistumista tradenomiksi. Sankari toivoi pinkkiä kerroskakkua mustilla satiininauhoilla. Koristeiksi hän toivoi isoja pinkkejä kukkasia, joissa tehostevärinä voisi olla mustaa ja isojen kukkasten rinnalle pieniä valkoisia.


Kakku on mitoitettu 35 henkilölle eli se on aika suuri. Alemman kerroksen halkaisija on n. 26 cm ja ylemmän kerroksen n. 22 cm. Kakussa on vaaleat kakkupohjat. Täytteinä on sankarin toiveiden mukaisesti lakritsimoussea ja vadelma-mustikkamoussea.


Koristeet ovat sokerimassaa. Pinkeissä kukissa on mustaa tomuväriä tehosteena. Koristeiden alle on ripoteltu mustaa glitteriä.


Pikkuiselle nimipäiväsankarille


Pikkuista nimipäiväsankaria kutsutaan lempinimellä Kerttu, joten pitäähän kakussa kerttuja olla, leppäkerttuja. Myös mehiläiset ja perhoset ovat kova juttu, niiden lentoa ihmetellään ulkosalla. Siitäpä ideat kakkuun.


Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maitojuomalla. Täytteenä on kesäisiä makuja, mansikkaa ja raparperia. Mansikkakerroksessa on viipaloituja tuoreita mansikoita ja mansikkamoussea.


Raparperikerroksessa kakkupohja on sivelty kotitekoisella raparperi-vaniljahillokkeella ja sen päälle on laitettu vanilja-valkosuklaamoussea.


Koristeet ja kuorrute ovat sokerimassaa. Kakun reunassa oleva ruohikko on maalattu laimennetulla pastavärillä.

Keväinen kakku



Kakun tilaaja toivoi vaalean vihreää kakkua lime- ja tummasuklaatäytteillä. Kakun koristeluun jäi vapaat kädet, mutta vinkiksi annettiin, että vähemmän on enemmän.



Kakku on mitoitettu kymmenelle henkilölle, mutta mielelläni teen reilun kokoisia kakkuja, joten tästäkin riitti useammalle. Kakun kuorrute ja koristeet ovat sokerimassaa.

Lähtökahvien mansikkakakku


Tämä kakku tilattiin tarjottavaksi työpaikan iltapäiväkahvilla. Kyseessä ei ollut mikään tavallinen kahvitunti, vaan lähtökahvit. Tilaaja halusi muistaa työkavereitaan mansikkakakulla viimeisenä työpäivänään. Nurkan takana odottavat uusi työpaikka ja uudet kujeet.


Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytteinä on reilut kerrokset tummasuklaa- ja vadelmamoussea. Kakku on kuorrutettu tuoreilla mansikoilla ja kermavaahdolla, johon on sekoitettu vaniljakreemijauhetta.



Hortensiakakku äidille



Tämän kakun tein äitienpäiväksi omalle äidilleni ja vähän itsellenikin. Minulla oli vahva visio valkoisesta kakusta, jota koristaa hortensian kukat vaaleanpunaisen eri sävyissä.


Kakussa on vaalea kakkuopohja. Täytteenä on reilut kerrokset lime- ja tummasuklaamoussea. Kakun kuorrute ja koristeet ovat sokerimassaa.


Mansikkakakku


Syntymäpäiväsankarin ainoa toive oli, että kakussa olisi tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Täytteiksi valikoitui sitruunakreemi ja mustikkamousse, jotka sopivat todella hyvin yhteen. Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maidolla. 



Eevan läksiäiskakku


Läksiäisjuhliin tilattiin kakku, jossa toivottiin olevan kiikarit tai lintuja, sillä juhlakalu on innokas lintuharrastaja. Hän on myös meriluonnon ystävä ja viettää aikaa saaristossa, joten halusin sen näkyvän kakun koristelussa.


Kakun reunassa on kiviä, kaisloja ja ulkosaariston kukkasia. Kakun päällä on pieni kallioluoto ja kaksi uroshaahkaa, joita täti tähyilee kiikareiden kanssa.


Kakussa on vaalea sokerikakkupohja, joka on kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maitojuomalla. Täytteenä on mustikkamoussea ja sitruunakreemiä. Kakku on mitoitettu 20 henkilölle.


Koristeet ovat sokerimassaa, paitsi merelle tähyilevä täti, joka on marsipaania. Kakku on kuorrutettu sokerimassalla.